Uusi henkilöstökiinnitys: Linda Karvinen syventää Pantherlinen asiakaspalveluosaamista

|2022-03-17T22:00:00+03:0017 maaliskuun, 2022|Uncategorized|

Pantherline jatkaa kasvuaan ja panostaa asiakaspalveluun rekrytoimalla uutta
henkilökuntaa.

Customer Service Team Leaderina maaliskuussa aloittanut Linda Karvinen
työskentelee uudessa roolissaan monipuolisesti sekä asiakasrajapinnassa että toiminnan
johtamisessa ja suunnittelussa.

Vastaan asiakaspalveluporukastamme sekä toimintamalleistamme ja huolehdin itsenäisesti
muutamista isommista asiakkuuksista. Lisäksi huolehdin tiimin toiminnan kehittämisestä ja
ammattimaistamisesta, jotta voimme tarjota asiakkaille vieläkin parempaa palvelua, Karvinen
kertoo.

Logistiikka-ala on tullut Karviselle tutuksi niin opinnoissa kuin työelämässäkin. Lisäksi hän on
työskennellyt pitkän pätkän palvelualalla.

Aloitin aikanaan kesätyöt kaupassa 14-vuotiaana ja työskentelin asiakaspalvelutyössä aina
logistiikka-alalle siirtymiseen saakka. Valmistuin logistiikan tradenomiksi 2018, mutta työllistyin
alalle jo ensimmäisessä työharjoittelussa ennen valmistumista. Logistiikan alalla olen ollut nyt
kuusi vuotta, Karvinen laskeskelee.

Hyvä asiakaspalvelukokemus saa asiakkaan palaamaan takaisin

Pantherline jatkaa kasvun tiellä myös vuonna 2022. Toimitusvarmuuden ja kilpailukykyisten
hintojen lisäksi Karvinen korostaa myös asiakaspalvelun merkitystä kasvavan liiketoiminnan
mahdollistajana.

Haemme lähtökohtaisesti pitkiä asiakkuuksia, ja usein asiakas palaa takaisin saatuaan hyvää
palvelua. Kun kuljetus hoidetaan ajallaan oikeaan paikkaan ja kommunikaatio toimii, annamme
itsestämme positiivisen kuvan ja asiakkaat haluavat jatkossakin käyttää meitä, hän sanoo.

LUE LISÄÄ UUTISIA

Kuljetusalan kasvuyritys Pantherline reagoi nopeasti ja luo uusia palveluita perinteiselle toimialalle

|2022-03-17T22:31:25+03:0031 joulukuun, 2021|Uncategorized|

Pantherline Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Sami Timmerillä on pitkä tausta kuljetusalalta. Nuoruudessaan Timmer toimi aluksi kuljettajana ja eteni opintojensa ohella valtakunnallisissa kuljetusalan organisaatioissa toimitusjohtajaksi asti. Silloin hän kyseenalaisti tarpeen kilpailla useiden valtakunnallisten toimijoiden tarjoamista kuljetuksista, kun vaihtoehtona oli luoda uusia palveluja ja uudenlaista liiketoimintaa. Syntyi ajatus Pantherlinesta.

Yksilöllistä palvelua

Kuljetusalalla on monia toimijoita, joiden perusprosessit ovat laadukkaita. Pantherlinen vahvuus on taipua myös näiden perusprosessien ulkopuolelle ja luoda uusia palveluja sekä toimintamalleja, joiden keskiössä on se, mitä asiakas haluaa ostaa. Esimerkiksi kuljetusaikataulut määritellään aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

Täsmäkuljetukset ovat yrityksen erityisosaamisalaa. Niitä tarvitaan silloin, kun kuljetustarve ilmenee lyhyellä varoitusajalla tai aikataulussa pysyminen on erityisen tärkeää asiakkaan liiketoiminnan kannalta.

Kotimaan kuljetukset voivat olla erityisen kriittisiä esimerkiksi lentorahtia varten, koska lentoliikennettä ei ole joka paikkaan maailmassa päivittäin, kertoo Pantherlinen yrittäjä Sami Timmer.

Ratkaisuja Pk-yritysten tarpeisiin

Pantherlinen joustava toimintamalli vastaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kuljetustarpeisiin. Kohderyhmä on valtakunnallisesti merkittävä, sillä suurin osa suomalaisista yrityksistä kuuluu tähän ryhmään (1).

Useat Suomessa toimivat kuljetusalan yritykset tarjoavat erityisiä ratkaisuja kaupan- ja teollisuuden alojen tarpeisiin, mutta vastaavaa palvelua ei välttämättä ole räätälöitynä pienille ja keskisuurille palvelualan organisaatioille sopivaksi. Se on sitten se meidän juttumme, Timmer kertoo.

Tällä hetkellä Pantherline palvelee valtakunnallisesti yli 650 yritysasiakasta, joten skaala on erittäin laaja. Palveluiden painopiste on siirtynyt viime vuosina konsultointipalveluista kuljetuksiin. Tarpeen vaatiessa asiakas saa saman katon alta kaikki tarvitsemansa kuljetusalan palvelut.

Me otetaan tarvittaessa koko paketti haltuun, vaikka logistiikan konsultoinnista kuljetuksiin, vahvistaa Timmer.

Reagointia valonnopeudella

Yritys perustettiin aikanaan vastaamaan asiakkaan tarpeisiin, mikä on toimialalla poikkeavaa. Valtaosalla alan toimijoista myyntiorganisaatio etsii työtä sekä asiakkaita kuljetusyrityksen kalustolle. Pantherlinen tavoitteena puolestaan on etsiä ratkaisu asiakkaan tarpeeseen. Tämä konkretisoituu hyvin yrityksen valmiuksina reagoida toimeksiantoihin tai niiden muutoksiin hyvin nopeasti. Pantherlinen mottona onkin, että se reagoi asiakkaidensa kuljetustarpeisiin valon nopeudella.

Meidän kauttamme homma pelaa myös silloin, kun kuljetustarve ilmenee vaikkapa sunnuntaiaamuna tarpeena saada tuotteet Vantaalta Rovaniemelle maanantaiaamuksi,  Timmer toteaa.

Vaikka hyvin organisoiduilla kuljetuspalveluilla voidaan saavuttaa myös kustannusetuja, Pantherlinella kaiken lähtökohtana on palvelun toimivuus.

Me emme ole hintakilpailutusyhtiö, Timmer täsmentää.

Vuosi 2021 on ollut yritykselle kasvun aikaa. Pantherlinen liikevaihto on kolminkertaistunut uusien asiakkuuksien myötä. Tulevaisuudessa Pantherline aikoo jatkaa kasvun tiellä ja olla aito vaihtoehto valtakunnallisesti, rakentaen entistä vahvempaa asiakasajatteluun pohjautuvaa organisaatiota.

Viittaukset:
1. Elinkeinoelämän keskusliitto: Tutkittua tietoa Suomen taloudesta
https://ek.fi/tutkittua-tietoa/tietoa-suomen-taloudesta/yritykset/

LUE LISÄÄ UUTISIA

UUDET TOIMITILAT, VANHA PORVOONTIE 231, VANTAA

|2022-03-17T22:32:01+03:0025 marraskuun, 2021|Uncategorized|

Pantherline Oy

Varastointi- ja terminaalitoimintojemme kasvaessa merkittävästi
pääkaupunkiseudulla siirrymme uusiin toimitiloihin keskiviikosta
1.12.2021 alkaen.
Logistiikkatilamme Vantaalla Suomen valtaväylän, Valtatie 4:n
välittömässä läheisyydessä erinomaisin pihatiloin vahvistavat nykyisten ja
uusien asiakkaidemme palvelemisen laajennetuin resurssein kuljetus- ja
terminaalitarpeissa.
Yhtiön pääkonttori toimii operatiivisten toimintojen siirtymisen jälkeen
aiemmassa osoitteessa, Aleksanterinkatu 15 B, 00100 HELSINKI.

Lisätietoja:
Sami Timmer
Toimitusjohtaja
040 451 8045
sami.timmer@pantherline.fi

Linkit:
www.pantherline.fi
https://www.linkedin.com/company/pantherline/

Lisätietoja yrityksestä:
Pantherline Oy on vuonna 2016 perustettu kuljetus- ja
logistiikkapalveluihin erikoistunut yritys, jonka toiminta-ajatus perustuu
asiakkaan logististen tarpeiden ratkaisuun käyttäen markkinoiden
parhaita palveluntuottajia.

LUE LISÄÄ UUTISIA

Hygieniatuotemarkkinoilla tärkeintä on nopeus- ja toimitusvarmuus

|2022-03-17T22:32:37+03:0018 marraskuun, 2021|Uncategorized|

Hygienia- ja ensiaputuotteiden toimittaja Lumiostorella on tehty uutterasti töitä läpi
haastavan pandemia-ajan. Yritys maahantuo ja myy muun muassa henkilösuojaimia sekä välittää
yrityksille ja organisaatioille ajantasaista ja yksilöityä suojausasiantuntemusta.
Lumiostore päivittää tuoterepertuaariaan jatkuvasti kotimaisilla vaihtoehdoilla, mutta valtaosa
tuotteista tulee yhä ulkomailta. Tavaralle tarvitaan kuljetus Jämsän päävarastolle sekä
päävarastolta ympäri Suomen. Lumiostore on ollut mukana turvaamassa yhteiskunnan
välttämättömiä toimintoja, mikä asettaa yrityksen valitsemalle logistiikkakumppanille suuret
odotukset.

Meille on kaikista tärkeintä nopeus- ja toimitusvarmuus. Tuotteiden on mentävä tilaajalle silloin
kun on sovittu. Olemme käyttäneet Pantherlinea tässä, ja yhtäkään reklamaatiota ei ole tullut,
Lumiostoren myyntijohtaja Petri Satosaari sanoo.

Asiakkaiden hygienia- ja ensiaputuotevarastoja joudutaan välillä täydentämään vauhdilla. Jos
asiakkaalla on kiire, Lumiostore pyrkii reagoimaan nopeasti ja saamaan tuotteet vikkelästi
matkaan.

Pystymme asioimaan omilla tunnuksillamme Pantherlinen sähköisessä järjestelmässä, mutta
olemme tarvittaessa saaneet aina yhteyden myös soittamalla. Tällöin kuljetukset ovat järjestyneet
meidän varastolta todella nopealla aikataululla eteenpäin asiakkaalle, Satosaari kertoo.

Pantherline valikoitui Lumiostoren kumppaniksi, koska sillä oli hyvä maine.

Olin kuullut yrityksestä hyvää ja otin yhteyttä. Siitä se sitten lähti.

LUE LISÄÄ UUTISIA

Henkilöstön kuulumisia: logistiikkakoordinaattori viihtyy kasvuyrityksessä

|2022-03-17T22:30:33+03:0018 marraskuun, 2021|Uncategorized|

Tammikuussa Pantherlinelle pestattu logistiikkakoordinaattori Jari Nikula on
työskennellyt yrityksessä pian vuoden. Jarin työpöydälle päätyvät muun muassa käsiteltävät
tilaukset, tallennettavat rahtikirjat sekä käsittelyä ja tarkastusta odottavat laskut. Kirjavan
dokumenttijoukon lehdiltä on luettavissa kasvuyrityksen tarina.

Tällä hetkellä näyttää aika hyvältä. Toiminta on vakaata ja kasvussa, Jari tietää.

Helsingin keskustassa sijaitsevien Pantherlinen toimitilojen sijaan Jari on valinnut etätyöskentelyn.
Siinä missä pandemia-ajan etäilijät palailevat hiljalleen helpottuneina toimistoille, etätyöjärjestely
sopii yhä miehelle mainiosti. Myös työ tehtävineen on tuntunut kokonaisvaltaisen mielekkäältä.

Olen työskennellyt useassa yrityksessä, ja tämä tuntuu nyt oikealta paikalta minulle Työnantaja
on innovatiivinen ja innostava sekä työtehtävät sopivan haastavia, hän sanoo.

Logistiikkakoordinaattorin työmäärä on työsuhteen aikana tasaisesti lisääntynyt. Pantherlinen
toiminta siis kasvaa ja siihen on syynsä.

Meillä on kilpailukykyiset hinnat ja tarjoamme asiakkaille nopeita palveluita luotettavasti, Jari
summaa.

LUE LISÄÄ UUTISIA

Go to Top